Kuvia toiminnasta

VUOSI 2017



SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA ESITELMÄ 4.10. KLO 17.00


Autojoukkojen Helsingin killan sääntömääräinen syyskokous pidettiin 4.10. Santahaminan Perinnetalolla, jonka jälkeen oli vuorossa esitelmä: "Armeijan Autojoukkojen alkuajan toiminta ja sijoituspaikat Helsingissä kuvin ja sanoin”. Esitelmän piti majuri Marko Maaluoto. Paikalla oli yli 30 kiltalaista, yes.






Majuri Maaluoto sai ansaitut pitkät aplodit esityksestään.



TEEKKAREIDEN MARSKIN MARMON 90 VUOTTA

Autojoukkojen Helsingin kiltalaisia mukana Polyteekkarimuseon Marmon 90- vuotta juhlatilaisuudessa. Kiitämme kutsusta. Taustalla erään teekkarin upea Saab.








KAARTIN PATALJOONAN 205. PERINNEPÄIVÄ





SUOMI 100 -JUHLAVUODEN VAPAAEHTOISEN MAANPUOLUSTUKSEN JA KOKONAISTURVALLISUUDEN NUKU RAUHASSA- PÄÄTAPAHTUMA 18.-19.8.2017


Autojoukkojen Helsingin kilta oli mukana ”Nuku rauhassa” järjestelyissä. Päätapahtuma oli kansalaistorilla Helsingissä 18.-19.8. Killalla oli osasto, jossa esittelimme kiltatoimintamme lisäksi puolustusvoimien kuljettajakoulutusta. Polkuautorekka oli erityisesti lasten suosiossa. Kenties osasta heistä tulee tulevaisuuden rahtareita. Kilta teetti omia heijastimia, joita jaoimme tapahtuman yhteydessä.







Killan toimintapisteen rakentamista torstai-iltana 17.8.



18.7. perjantaiaamuna ollaan valmiina. Päivien aikana apuna oli kaksi reipasta Kaartin Jääkärirykmentin varusmiesrekkamiestä ohjaamassa yhdistelmän käsittelyä.






Ajoneuvokäsittelyradan säpinää.






Kaartin Jääkärirykmentin perjantain vartioparaati päättyi Autojoukkojen Helsingin killan toimipisteelle.




Sammutusnäytös.





















K9 Thunder panssarihaupitsi.



Leopard 2A6 lastattuna paluumarssia varten.


KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN ALOKKAIDEN LÄHEISTENPÄIVÄT 8.-9.7.


Kaartin Jääkärirykmentin uusien alokkaiden läheistenpäivät olivat 8.-9.7. Lauantaina klo 11.00-14.00 ja sunnuntaina klo 13.00-16.00 välisenä aikana. Kiltamme oli mukana järjestelyissä totuttuun tapaan. Kilta toi näytteille yhteistoiminnassa Polyteekkarimuseon kanssa ja heidän omistamansa ison 7 hengen Marmon E-75 Speedster henkilöauton vm 1927 teemalla : ”SUOMI 100 - MARMON 90”. Autolla on hyvin värikäs ja monimuotoinen historia, joista vähäisimpänä ei ole suinkaan se, että auto on ollut 20- luvun lopulla Kaartin kunniapäällikön kenraali (myöhemmin Suomenmarsalkka) Mannerheimin siviilikäytössä. Marmon oli aikansa hyvin arvostettu automerkki ja kilpaili tasapäisesti Lincolnin, Packardin ja Rolls-Roycen kanssa. Suurkiitokset jälleen Polyteekkareiden museolle ja autokerholle.



Marmon ja kuljettaja Eetu hääkeikalla kohti Merimelojien majaa. Vastanaineille paljon onnea.






Valmistautuminen lastaamiseen.



Kuljetusvalmistelut kohti Santahaminaa. Oli vähän haasteellinen paikka lastaukseen.



Perillä Kaartin Jääkärirykmentissä.








AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA MUKANA VALTAKUNNALLISESSA PUOLUSTUSVOIMAIN LIPPUJUHLAN PARAATISSA HELSINGISSÄ 4.6.2017



Paraatia edelsi harjoittelu Santahaminassa 3.6. Kuvassa vasemmalla kiltaveli Eero H Autojoukkojen Helsingin killan lipun kantajana. Oikealla puolella kiltaveli ja kapteeni Harri H (res) kantamassa Helsingin Reserviupseerien Autokerhon lippua.



Ja itse paraatissa komeassa säässä.


BENSIINIHUSAARIEN MIEKKA HANS-RUNE HOLMBERGILLE 31.5. AUTOLINNASSA


KIltaveli Hans-Rune Holmbergille luovutettiin Autojoukkokiltojen Liiton kiertopalkinto Bensiinihusaarien miekka ansiokkaasta kiltatoiminnasta. Miekka luovutettiin Autolinnassa. Paikassa, jossa Hans-Rune on käynyt ansiokkaan varusmiespalveluksensa. Onnittelut.











ROLLAATTORITANSSIT 31.5. klo 14.00 -16.00 AUTOLINNAN SENIORIASUKKAILLE


Autojoukkojen Helsingin kilta oli mukana järjestämässä 31.5. klo 14.00 - 16.00 yhdessä Taivallahden Helmen hoitohenkilöstön kanssa rollaattoritanssit Autolinnan Hoivakodin ( Taivallahden Helmi) asukkaille ja näin järjestettiin senioreille virkistävää ohjelmaa. Fysiogeriatrian hoitajien johdolla toteutettiin alkulämmittely ja tanssien ohjaus.



Onneksi sade väistyi ja aurinkokin alkoi pilvien välistä pilkistämään.




EMILIA ÅBERGIN HYVÄN MIELEN LOUNASTAPAHTUMA RAVINTOLA KAARTISSA 31.5.

Emilia järjesti hyvän mielen lounas -tapahtuman yksinäisille vanhuksille tällä kertaa ravintola Kaartissa. Taivallahden Helmi oli järjestelyissä mukana. Autojoukkojen Helsingin kiltalaisia pyydettiin mukaan pitämään seuraa ja samalla kertoilemaan alueen historiasta senioreille. Meillä oli mukavaa. Kiitos Emilialle ja Taivallahden Helmelle, että päästiin mukaan.



Emilia Åberg järjestää lounaita yksinäisille vanhuksille ja kannustaa muitakin auttamaan. Hän on kuvassa etualalla oikealla. Tsemppiä Emilialle mahtavassa auttamisessa!!



KILTARETKI Mercedes-Benz- KLUBIN TOIMINTAAN 18.5.

Tutustuimme Mercedes-Benz- klubin toimintaan klubin puheenjohtajan Ari Kankaan ja järjestösihteeri Anssi Juutilaisen opastuksessa. Klubi todettiin hyvin aktiiviseksi. Varmasti Suomen kärkeä autoiluun liittyvästä klubitoiminnasta. Nähtävillä oli mukava kokoelma klubilaisten aarteita.






Myös pienoismallikokoelma on kattava.






M-B vuosimalli 1928



Klubilla on vanhan Hulda - bussin rinnalla nyt myös Hugo.






Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaaren käytössä ollut panssaroitu järkäle oli vielä ryhdissään.



Masalla panssarimersun "ooppera-ikkunan" vaihto meneillään :)




30.4. VAPPURIEHAN ALOITUS TEEKKAREIDEN AUTOKERHON VIERAINA

Kiltasisaria ja - veljiä oli kutsuttuna Vapun vieton aloitukseen ja samalla jälleen tutustumaan "Marskin Marmonin" entisöinnin etenemiseen ja ihmisiin sen ympärillä.



Sadekuurojen välillä pienet ajelut.






Pakoputkesta kuuluu mukava hyrinä, kuten kutoskoneesta pitääkin.



Niklattu kangaskaton kiinnike on jo valmiina. Kuinka pitkällä ollaan ensi vappuna?


Autojoukkojen Helsingin kilta tuo jälleen yhteistoiminnassa Polyteekkarimuseon kanssa upean Marmonin nähtäväksi Kaartin Jääkärirykmentin heinäkuun 8.-9. läheistenpäivän- tilaisuudessa teemalla:

"Suomi 100 - Marmon 90"


28.4. JÄSENPÄIVÄ AUTOLINNAN ALUEELLA MECHELININKADULLA KLO 11.30 ALKAEN

Jäsenpäivää vietettiin hienossa kevätsäässä tällä kertaa Autolinnan alueella tutustuen paitsi piha-alueeseen niin myös upouusiin loft-asuntoihin. Loft-asunnot olivat valmiit ja niissä suoritettiin loppusiivouksia sekä viimeistelytöitä. Upeita ovat asunnot ja viimeistely korkeata luokkaa. Lisäksi tutustuimme kaikkiin muihinkin Autolinnan tiloihin. Osalle kiltalaisia kierrokset olivat kertausta ja syventävää käsittelyä. Valtaosa näki tilat ensimmäistä kertaa saneerauksen jälkeen. Tutustumistilaisuus päättyi yhteiseen ateriaan ravintola Kaartissa, jossa keittiöpäällikkö kertoili ravintolan toimintaideologiasta ja menulistojen muodostumisprosessista. Mukana oli 24 kiltalaista ja meillä oli jälleen mukavaa yhdessäoloa.




Tilaisuuden aluksi kustantaja Laaksonen esitteli meille juuri ilmestyneen Markku Mäkipirtin kirjoittaman "Sotiemme ajoneuvot 1939 - 1945" - kirjan. Taattua Mäkipirtin laatutyötä. Mukavasti kiltalaiset tarttuivat tilaisuuteen ostaen 15 kpl uutta ajoneuvohistoriasta kertovaa kirjaa luettavakseen.



Monta varusmiesikäluokkaa on kuvattu tässä paikassa vuosikymmenien aikana.

















AUTOLINNAN YLEISÖPÄIVÄ 25.4.

Autojoukkojen Helsingin kiltalaiset toimivat oppaina Autolinnan toimijoiden yleisöpäivän tapahtumassa. Samalla meillä oli mahdollisuus jakaa tietoutta kiltatoiminnastamme. Kiitos kiltalaisille talkooavusta.





Tehtävien ja opaspaikkojen jako käynnissä. Mukana oli 11 kiltalaista.



Senioriasukkaiden olohuone Taivallahden Helmessä toimi luentojen ja musiikkiesitysten estraadina. Viihtyisä tila.



Esitteillä oli eräs esimerkki Taivallahden Helmen senioriasukkaiden asuintiloista.












Älykortein toimivan kuntosalin esittelyä ja laitteiden kokeilua Fysiogeriatrian tiloissa K- kerroksessa.




AUTOLINNAN ENTISTEN TYÖNTEKIJÖIDEN TAPAAMINEN 21.4.

Autojoukkojen Helsingin kilta järjesti halukkaille entisille Autopataljoonan ja/tai itsenäisen Kaartin Pataljoona työntekijöille tutustumispäivän nykyisen Kaartin Jääkärirykmentin toimintaan sekä saneerattuun Autolinnan alueeseen, rakennuksiin ja nykyisiin alueen toimijoihin. Mukana oli kaiken kaikkiaan yli 40 osallistujaa ympäri Suomen maata. Päivän lopuksi nautittiin maittava ateria ravintola Kaartissa vilkkaan keskustelun merkeissä.



Aluksi Kaartin Jääkärirykmentin komentaja Eversti Ahti Kurvinen piti kattavan tietopaketin nykyisen Kaartin toiminnasta Perinnetalolla - itsekin entinen itsenäisen Kaartin Pataljoonan työntekijä.



Komentajan esityksen jälkeen siirryttiin seuraamaan varusmieskoulutusta Kaartin Pataljoonan komentajan Everstiluutnantti Ari Lehmuslehden johdolla aamupäiväksi ja iltapäivän aluksi.







Turvavarusteet saatiin ängettyä päälle ja voitiin siirtyä taistelu- ja ampumakoulutuksen seurantaan.






Välitön palautetilaisuus ryhmän toiminnasta taisteluammunnan jälkeen.



Tämän jälkeen siirryttiin muistorikkaalle Taivallahden kasarmille.



Entistä bensistä ja nykyistä kerhistä esitteli Töölön seurakunnan nuorisotyöohjaaja Mikko Saari. Kerhis on vilkkaassa ja monipuolisessa nuorisotyön käytössä.



Loft-asunnot entisessä autokorjaamossa/Kaartin Soittokunnan toimitilassa/Helsingin Sotilaskotiyhdistyksen Sotilaskodissa olivat näyttäviä.







Parhaat kiitokset Kaartin Jääkärirykmentille, Autolinnan toimijoille ja Firalle. Teitte päivästä mieleen painuvan.




KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN SOTILASVALA JA -VAKUUTUS 10.2.2017



Joukot harjoittelemassa rykmentin sotilasvalatilaisuutta. H - hetkeen aikaa 3 tuntia.





Kaartin Jääkärirykmentin kilta yhteisökiltoineen asetti lippulinnan. Rykmentin upseerikokelaat olivat perinteisesti lähinnä sotaveteraanijärjestöjen lippujen kantajina. Autojoukkojen Helsingin ja Urheilujoukkojen killan lippua kantoivat kiltalaiset itse.



Lippulinnan harjoittelu meneillään. Olalle vie....



Siirrymme paraatikentälle tahdissa mars..




Joukot järjestäytyneet sotilasvalaa varten.





AUTOJOUKKOJEN PERINNEPÄIVÄ 20.1.2017



Seppelpartio kunniapuheenjohtaja Leo R Laineen ja kiltasisar Eilan haudalla.




Näkymät Hietaniemen hautausmaalta seuraavan aamun hämyssä 21.1.












Jatkot pidettiin Autolinnassa ravintola Kaartissa muistellen Autojoukkojen toimintaa eri vuosikymmenillä kuuluisassa automiesten "kehdossa" ja näin siirrettiin historiatietoa eteenpäin Kaartin Jääkärirykmentin Kuljetuskomppanian varusmiehille. Perinnepäivässä oli mukana oli reippaasti yli 30 kymmentä osallistujaa. Kiitos.



KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN ALOKKAIDEN LÄHEISTENPÄIVÄT 7.-8.1.

Kaartin Jääkärirykmentin uusien alokkaiden Läheistenpäivät olivat 7.-8. tammikuuta lauantaina klo 11.00-14.00 ja sunnuntaina klo 13.00-16.00 välisenä aikana. Kiltamme oli mukana järjestelyissä totuttuun tapaan muiden KAARTJR:n kiltojen ja reserviläisjärjestöjen kanssa. Ohessa muutamia kuvia toiminnan esittelystä päivien aikana.



Perinnetalolla oli mm Autojoukkojen Helsingin killan toiminnasta koottu diashow, joka kokosi mukavasti katsojia ja kyselyitä erilaisista tapahtumista. Etualalla Kaartin Pataljoonan perinteikäs lippu, jonka johdolla nykyinen Kuljetuskomppaniakin "taistelee".






Kuvassa Kaartin Pataljoonan 2. komppanian alokkaat ja heidän läheisiään.




Oikeaoppinen rakovalkea lämmitti ja loi tunnelmaa perinteiden esittelylle.






VUOSI 2016


ITSENÄISYYSPÄIVÄN KAHVITILAISUUS PERINNETALOLLA



Kaartin Jääkärirykmentin killan ja sen yhteistyökiltojen perinteistä Itsenäisyyspäivän kahvitilaisuutta vietettiin viileästä säästä huolimatta lämpimissä tunnelmissa. Autojoukkojen Helsingin kilta palkitsi kaksi ansiotunutta kiltalaista. Kiltasisar Solveig Oksaselle luovutettiin killan standardi Ja kiltaveli "arjen sankari" Jorma Malmström palkittiin Autojoukkokiltojen Liiton Automiesristillä. Onnittelut.

Killan johtokunta toivottaa kaikille kiltalaisille, yhteistyökumppaneille ja sivujen seuraajille hyvää Itsenäisyyspäivää.



TAIVALLAHDEN AUTOLINNAN AVOIMET OVET 15.11. KLO 11.00 -16.00

Yleisölle järjestettiin Autolinnan uusien yrittäjien toimesta vapaa pääsy 15.11. klo 11.00 -16.00 väliseksi ajaksi entiselle Taivallahden kasarmialueelle tutustumaan heidän toimintaansa. Paikalla vieraili noin tuhat kävijää. Autojoukkojen Helsingin kilta oli järjestelyissä mukana pitämässä luennon Suomen armeijan ajan toiminnasta. Esitystä täydennettiin yli 20:n kiltalaisen avulla vastailemalla yleisön kysymyksiin koko päivän ajan. Ohessa esittelimme luonnollisesti killan toimintaa ja toteutimme jäsenhankintaa. Saimme taas uusia jäseniä ja useita jäi harkitsemaan jäsenyyttä. Killan osastoa täydensi vielä Kaartin Soittokunnan varusmiessoittoryhmä mukaansa tempaavilla soinnuilla, jotka toivat tuulahduksen soittokunnan historiasta. Kaikille yrittäjille suurkiitos, että pääsimme tapahtumaan mukaan.



Ennen yleisöryntäystä kiersimme avustavien kiltalaisten kanssa tilat läpi ja pääsimme tutustumaan rauhassa uudistettuihin tiloihin. Tässä ollaan Taivallahden Helmen senioreiden kerho-/päivähuoneessa entisen jumppasalin paikalla.



Soitto-osasto Taivallahden Helmen käytävällä elävöittämässä tapahtumaa: Ever Greenit sujuivat hyvin.




Kiltalaiset valmistautumassa päivän koitokseen Töölön seurakunnan nuorisotiloissa, jotka sijaitsevat Autolinnan entisen polttoaineaseman sekä autonhuoltopaikan tilalla.



Ravintola Kaarti oli juhlavalaistuksessa.



Kiltaveli Jorma oli ravintola Kaartin ensimmäinen asiakas, kun ravintola avattiin 4.11.2016. Tämä kuva on otettu 15.11. avoimien ovien päivänä muistuttamaan tapahtumasta.



Ravintoloitsija oli kokannut Suomen pisimmän kakun tapahtumaan. Kakulle syntyi pituus Facebook- tykkäämisien perusteella. Tapahtuma pääsi myös MTV:n kymmenen- uutisen kevennökseen.



Kiltaveli Masallekin maistui.


AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA ESITTELI AUTOLINNAN HISTORIAA 28.10.2016

Autojoukkojen Helsingin killan kiltaveljet Marcus ja Heikki esittelivät Autolinnassa toiminnan aloittavan hoivakodin Taivallahden Helmen tuleville senioriasukkaille ja heidän läheisilleen alueen armeijan ajan historiaa 28.10.2016.



Senioriasukkaiden kerhohuone on entisessä Autolinnan voimistelusalissa. Loppukalustaminen on vielä meneillään ennen infotilaisuutta.



Kiltaveli Heikki valmistautuu infoon.



Aikamoinen muutos karusta armeijan liikuntasalista viihtyisäksi kerhohuoneeksi.




AJHK JÄSENPÄIVÄ 21.10.2016

Jäsenpäivä kokosi jälleen kiltalaisia yhteen. Meitä kokoontui Perinnetalolle parikymmentä henkeä. Aluksi nautitun lounaan jälkeen päivitettiin kuvin ja sanoin Taivallahden Autolinnan remontin vaihe sekä kerrattiin Taivallahden kasarmialueen historiaa. Liikkuvan sotilaskodin (sotilaskotirakennuksessa oli siivous käynnissä, joten myynti tapahtui sotilaskotiautosta) kahvituksen jälkeen vaihdettiin ajatuksia vapaamuotoisemmin valokuvien kera. Ensi kevään jäsenpäivään kehitellään jälleen teema, jonka pohjalle päivä rakentuu.





AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA UUTISVUODON NAUHOITUKSESSA 14.10.2016



Vierailevina tähtinä olivat tällä kertaa "TATU ja "PATU" - Riku Nieminen ja Antti Holma.


SYYSKOKOUS 7.10. 2016 JA ESITELMÄ AUTOLIITON TIEPALVELUTOIMINNASTA



Syyskokoukseen oli jälleen saapunut mukavasti väkeä (22 henkeä) päättämään killan ensi vuoden toiminnasta ja kuulemaan informaatiota Autoliiton tiepalvelutoiminnasta. Kunniapuheenjohtaja Jorma Piippo veti kokouksen rutiinilla. Esitelmöitsijänä oli Autoliitosta Jonne Luomala. Tiepalvelutoiminta on kehittynyt todella hyvään ja monipuoliseen suuntaan kumppanuuksia ja yhteistoimintaa hyödyntäen, eikä tiepalvelu ennenkään ollut missään tapauksessa vaatimatonta.






Hinuri illan hämyssä Perinnetalon edessä.





JÄSENRETKI VANTAAN ENERGIAN JÄTEVOIMALAAN 23.9. klo 12.00 - 14.00






Killan iskuosasto tutustumassa nykyaikaiseen Vantaan Energian jätevoimalaan oppaamme Hanniina Mannerin johdolla, joka ystävällisesti otti ryhmästä kuvan. Kahvitus suolapalan ja pullan kera maistui kierroksen jälkeen.



Animaatiossa on kuvattuna karkealla tasolla voimalan toiminta.



Jätekuorma saapumassa välivarastoon, josta se alkukäsittelyn jälkeen siirtyy polttoon.



Keltaisella näkyvä osa on jätteiden polttouuniin johtava siilo. Sinisillä isoilla putkilla johdetaan lisäilmaa polttotapahtumaan. Polttolämpötila on noin 1000 C°.

Mielenkiintoinen paikka, jossa ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa.



AUTOMIESTEN JA -NAISTEN AMPUMAKILPAILU (PISTOOLI,10 LS, 25 M) 12.9.2016 SANTAHAMINASSA


JAETTU I SIJA

OLAVI IMMONEN 92 PISTETTÄ

TIMO KOUKKARI 92 PISTETTÄ

II SIJA

ILKKA PERASTO 79 PISTETTÄ

JAETTU III SIJA

RAIMO TARKIAINEN 74 PISTETTÄ

NEA TARKIAINEN 74 PISTETTÄ



KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN SOTILASVAKUUTUS JA SOTILASVALA SENAATINTORILLA 12.8.2016

Kaartin jääkärirykmentin 2/2016 saapumiserän sotilasvala ja sotilasvakuutus annettiin perjantaina 12.8.2016 Senaatintorilla kello 11.00 alkaen.

Sotilasvakuutuksen ja -valan ja esilukijana toimi Helsingin kaupunginjohtaja ylipormestari Jussi Pajunen.

Autojoukkojen Helsingin killan lippu oli liehumassa tilaisuuden perinnelippulinnassa.



Rykmentin joukot valmistautumassa lähtöön Senaatintorille.



Moottorimarssi kasarmeilta suoritettiin poliisivedolla, jolloin matka taittui sujuvasti ja ilman suurempia häiriötekijöitä muulle liikenteelle.



KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN SOTILASKULJETTAJILLE SEKÄ SOTILASPOLIISIKULJETTAJILLE HELSINKI- SANTAHAMINAN SOTILASKOTIIN UUDET KULJETTAJIEN PÖYDÄN STÄNDIT

Varusmieskuljettajien esityksestä Autojoukkojen Helsingin kilta teetti uudet sotilaskodin pöydässä sijaitsevat ns. kuljettajien pöytä -ständit. Nyt niitä on kahdet: sotilaskuljettajien (raskaan kaluston kuljettajat) ja sotilaspoliisikuljettajien (vip-kuljettajat) käyttöön. Vanha merkki olikin jo parhaat päivät nähneet. "Kuskien pöytä-ständin" käyttö juontaa jo automiesten Mechelininkadun ajalta. Perinteet velvoittavat.

Juhlallinen luovutustilaisuus pidettiin 8.6. Sotilaskodissa. Kahvipöydän ääreen oli kokoontunut killan edustajien lisäksi, varusmieskuljettajien edustajat, Sotilaskodin edustaja sekä Kuljetuskomppanian päällikkö.

Nyt on mukava nauttia kahvikupposet sotkun munkin kera "kuskien pöydässä", johon toki muutkin kuin kuljettajat ovat tervetulleet.



Keskellä vanha merkki jo parhaat päivät nähneenä. Uudet ovat lasiset, johon on hiekkapuhallettu sotilaskuljettajan ja sotilaspoliisikuljettajan koulutushaaramerkit.



Sotilaspoliisikuljettajien edustajana kaartinjääkäri Maijanen ja sotilaskuljettajien edustajana korpraali Valkeapää olivat luovutustilaisuudessa ottamassa merkit käyttöön.






AUTOMIESTEN PERINTEINEN PISTOOLIAMPUMAKILPAILU 2.6. SANTAHAMINASSA



Kuten kuvasta näkee otettiin kisa ihan tosissaan paita märkänä. Kuva on otettu varsinaisen kilpailun jälkeen, kun osa siirtyi harjoittelemaan lisää lähempää ja saamaan tuntumaa.


Ampumakilpailun tulokset pistooli 25 metriä 10 laukausta:

I sija Timo Koukkari 94 pistettä

Jaettu II sija Ilkka Perasto 87 pistettä

Eero Hakkarainen

Jaettu III sija Heikki Heikkonen 77 pistettä

Harri Heikkonen


AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILLAN JÄSENRETKI LOHJALLA SIJAITSEVAAN TYTYRIN KAIVOSMUSEOON 13.5.2016




Kiltalaiset yhteispotretissa maan alla. Oikealla oranssissa puserossa asiantunteva oppaamme Aarre Olli.



Kaivoksen käytäville ja eri soppeihin oli asetettu erilaisia kaivoksen koneita ja välineitä sekä myöskin taiteellista vaikutelmaa. Tippukiveäkin muodostuu koko ajan vähitellen.












Ettei vaan koneen merkki ole sukua "Ferrarille"!



Kyseinen eräänlainen dumpperi on myytävänä hinnalla euron kilo. Paino on 33 tn.



Kätevät kulkupelit luolastoon.



Kalkki-Petterin elämänkerran selostus ja hänen merkityksensä kaivostoiminnalle Lohjalla. Merkittävä "patruuna".



Viihtyisä monitoimi- ja suosittu juhlatila Tytyrin sali maan uumenissa.



Entinen sisäänkäynti hissillä luolastoon. Hissi ei ole enää päivittäisessä käytössä, mutta on otettavissa käyttöön tarvittaessa.




KILTAVELJET VAPUN ALOITUKSESSA 30.4. TEEKKAREIDEN AUTOKERHON VIERAINA JA TOTEUTTAMASSA MARMON E-75 SPEEDSTERin ENTISÖINNIN "TARKASTUSKÄYNNIN"




Pajalta löytyi wankel-moottori työnalla.



Pajan pakollista varustusta. Aito ja alkuperäinen vuoden 1952 Helsingin olympialaisten coca-cola- juoma-automaatti teekkarihengellä tuunattuna.






Pitkään palvellut teekkarisauna vaatii vähän laittoa.



Kiltaveljet poseeraamassa Teekkarimuseon Marmonin luona. Jälleen on vuoden kuluessa Marmon E-75 Speedsterin entisöinti edennyt. Hieno juttu.



Kangaskaton puukaaret ovat saaneet lakkakerroksia pintaansa odottamaan kokoamista. Katon kokoamiseen on valmistettu avuksi jigi, johon katto ensin kootaan ja sovitetaan ja vasta sen jälkeen itse paikalleen joku kaunis päivä.



Matkustajien "pelkääjäntanko" on asennettu paikalleen. HUOM tangon päätynuppi. Pientä teekkarihuumoria: tupsulakkihan se siinä!



Marmonin moottori on saanut uuden osan, joka parantaa käyntiä. Moottori saa nyt viileämpää ilmaa konepellin sivuritilöiden välistä. Kone kävi todella tasaisesti, kuten kuutoskoneen tuleekin.

Oli jälleen mukava käydä juttelemassa ja tapaamassa Marmon- ihmisiä ja aloittelemassa Vapun viettoa mm Eeron valmistaman erityisen maukkaan ranskalaisen sipulikeiton lämmittäessä mukavasti kehoa . KIITOS.


AJHK JÄSENPÄIVÄ 28.4. SANTAHAMINAN PERINNETALOLLA

Jäsenpäivä aloitettiin klo 11.30 maittavalla hernerokka-aterialla. 16 kiltasisarta ja - veljeä oli kokoontunut jälleen yhteen. Remontissa ollut ruokala ei haitannut tunnelmaa. Lounaan jälkeen siirryttiin Perinnetalolle, jossa oli luvassa kaksi mieleenpainuvaa esitystä. Esitysten välissä sekä päivän päätteeksi käytiin Sotilaskodissa munkkikahveilla ja samalla syvennettiin tietämystä päivän tapahtumista.






Heti lounaan jälkeen meillä oli muutama valmisteltu esitys. Yllätysnumerona saimme vieraaksemme tietokirjailija Anssi Juutilaisen. Hän on juuri kirjoittanut artikkelin, jossa käsitellään puolustusvoimien suurta ajoneuvojen talviajotestiä vuonna 1958. Kilta kykeni jonkin verran auttamaan häntä artikkelin tietojen kokoamisessa. Toisena aiheena hän käsitteli Hitlerin Marskille 1941 lahjoittamaa Mercedes – Benz 770 Offener Tourengwagenia. Hän on kirjoittanut viime vuonna kirjan tästä Mersusta yhdessä Juha Koivulahden kanssa.











Kiltaveli Toivo Hynninen saapui paikanpäälle upealla Mersulla. Kamerat kävivät ahkerasti.








AJHK UUTISVUODON NAUHOITUKSESSA 8.4.2016


11 kiltasisarta ja - veljeä oli todistamassa kuinka Jari Tervon luotsaama joukkue vei tällä kertaa lähes rökälevoiton.


Osallistujat kiinteistökuningatar Kaisa Liski ja kirjailija-toimittaja Roman Schatz asettumassa paikoilleen Baban ja kapteenien johdolla.




Hävinnyt joukkue ihmettelemässä "palkinto-possujaan"




Kuvaus on ohitse ja mikrofonien luovuttaminen tekniikalle.



11.3. UUDENMAAN JÄÄKÄRIPATALJOONAN PERINNEPÄIVÄ

Autojoukkojen Helsingin kilta oli edustettuna UUDJP:n 95. perinnepäivän vietossa.



Valmistautukaa ohimarssiin...





KEVÄTKOKOUKSEN YHTEYDESSÄ PERINNETALOLLA 10.3. JYRKI K TALVITIEN PITÄMÄ ESITELMÄ KILPA-AJAJA JUAN MANUEL FANGIO

AJHK:n kevätkokouksen jälkeen Jyrki K Talvitie piti jälleen korkeatasoisen esitelmän. Kuulijoita oli mukavasti lähes 40. Tällä kertaa aiheena oli kilpa-ajaja Juan Manuel Fangio. Esitelmä oli jatketta vuoden 2015 kevätesitelmästä Eläintarhan ajoista, jonka 60- vuotis muistoajoissa vuonna 1992 myös Juan Manuel Fangio oli osallistujana ja kutsuvieraana. Muistoajojen yhteydessä Talvitie ystävystyi Fangion kanssa ja tämä henkilökohtainen suhde näkyi hyvin esitelmän sisällössä. Esitelmässä Talvitie käsitteli laajemminkin eri vuosikymmenten parhaita kilpa-ajajia. Fangio kuuluu kiistatta kaikkien aikojen parhaimmistoon ellei jopa paras.









AJHK:N LIIKENTEENOHJAUSKOULUTUSTA 27.2.



Kiltaveli Heimo Yrjönsalon opetti kiltalaisia monivuotisella ammattitaidolla liikenteenohjaukseen Perinnetalolla.



AJHK MUKANA KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN SOTILASVALASSA 12.2.2016

unspecified.jpeg

unspecified-1.jpeg

Valanvannojien läheisiä oli mukavasti mukana.

unspecified-2.jpeg

Liput tuulen tuiverruksessa.

unspecified-4.jpeg

Ohimarssi rykmentin lippu kärjessä.....

unspecified-5.jpeg

Kiltojen lippulinna viimeisenä. Kiltaveli Eero oli jälleen AJHK:n lipun kantajana.

AJHK UUTISVUODON NAUHOITUKSESSA 12.2.2016

Yksi parhaista nauhoitustilanteista. Jutut lohkesi ja naurua riitti.

IMG_0473.JPG

Juontaja Baba:n perinteinen alkuverryttely mikrofonin kanssa.

Vierailevat tähdet olivat tällä kertaa olympiavoittaja Toni Nieminen ja EM- mitalisti pituushyppääjä Tommi Evilä.

IMG_0485.JPG

IMG_0490.JPG

Voittajajoukkue Tervo-Evilä.

AUTOJOUKKOJEN PERINNEPÄIVÄ 20.1.2016

Autojoukkojen Helsingin kilta vietti Autojoukkojen perinnepäivää yhteistoiminnassa Kaartin Jääkärirykmentin Kuljetuskomppanian kanssa kirpeässä ja vähän hyytävässäkin säässä. Päivän vietto aloitettiin seppeleenlaskulla klo 15.00 Hietaniemen hautausmaalla. Laskimme seppeleet Sankariristille, Suomen Marsalkka Mannerheimin hautapaadelle, edesmenneen kunniajäsenemme Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkosen haudalle sekä edesmenneen kunniapuheenjohtajamme Leo R. Laineen haudalle. Seppeleenlaskutilaisuuden jälkeen siirryimme Santahaminaan, jossa natimme yhteisen päivällisen killtatoiminnan muistelojen lomassa.

P1200001.jpg

Edesmenneiden Kunniapuheenjohtajamme Leon ja hänen vaimonsa kiltasisar Eilan haudalle laskettiin seppele ensimmäisenä.

P1200005.jpg

P1200003.jpg

Marskin hautapaadelle siivilöityi auringon säteet upealla tavalla.

IMG_0385.JPG

P1200007.jpg

Osa päivään osallistuneista kiltaveljistä UKK:n haudalla.

FOT701B.JPG

Ravintola Saharassa nautimme maittavan päivällisen:

Parmesaanibroileri

Sherryviinietikkakastike

Riisi

Pekoni-aurajuustopapuja

Tomaattisipulisalaatti

Kahvi

FOT8829.JPG

Killan puheenjohtaja ottaa vastaan Kuljetuskomppanialta arvokkaan palan historiaa - Autopataljoonan lipun suunnitteluversion. Lippuluonnosta tullaan säilyttämään Perinnetalolla.

Kyseinen Autopataljoonan lippu oli käytössä 1927 - 1968.

KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN I/2016 LÄHEISTENPÄIVÄT 9. - 10.1.2016

IMG_0360.JPG

Perinnetalo valmiina vastaanottamaan kävijät.

IMG_0367.JPG

Hetkeä ennen päivien aloitusta.

IMG_0369.JPG

IMG_0371.JPG

Teltatkin olivat lämpiminä.....

IMG_0374.JPG

Ja rakovalkea keräsi vähitellen väkeä ympärilleen.

IMG_0375.JPG

Kiltaveli Heikillä riittää jälleen kuulijoita kiväärien historian esittelyssä.

VUOSI 2015

AJHK MUKANA KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN I/15 JA II/15 RESERVIINSIIRTOJUHLASSA 16.12.2015

KAARTJR_RESERVIINSIIRTOPARAATI_PC160004.JPG

Reserviinsiirtojuhlan ohimarssi paraatin komentajan johdossa rykmentin lippu kärjessä.

AJHK_VMPALKITTAVA_16_12_2015_PC160010.JPG

Autojoukkojen Helsingin kilta palkitsi Kuljetuskomppanissa palvelleen kaartinjääkäri Antti Kujanpään kiitettävistä automiestaidoista ja toivottaa samalla kaikille kuskeille Hyvää Joulua ja Turvallista Uutta Vuotta 2016.

AJHK UUTISVUODON NAUHOITUKSESSA 11.12.2015

AJHK_UUTISVUOTO_11_12_2015_IMG_0078.JPG

Uutisvuodon 600. juhlanauhoitus.

IMG_0081.JPG

Veijarit Aku Ja Pirkka-Pekka ns. "varastivat" shown.

IMG_0099.JPG

Julkisuudesta myöhemmin luettuna Jari Tervon vaisu olemus näkyi kyllä ulospäinkin, mutta sitkeästi hän jatkoi nauhoitusta loppuun saakka.

AJHK UUTISVUODON NAUHOITUKSESSA 19.11.2015

ajhk_uutisv_19_11_2015_2_PB200008.JPG

Uutisvuodon vierailevat esiintyjät olivat Antti Holma ja Li Andersson.

ajhk_uutisv_19_11_2015_1_PB200004.JPG

Studion "kattokruunu" on vaikuttava näky.

ajhk_uutisv_19_11_2015_3_PB200016.JPG

Kansanedustaja Anderssonilla oli nopea lähtö eduskuntaan.

AJHK UUTISVUODON NAUHOITUKSESSA 23.10.2015

ajhk_uutisvuoto1_23_10_2015_PA232641.JPG

Alkumaskeerausta.

ajhk_uutisvuoto2_23_10_2015_PA232651.JPG

Ohjelma alkaa

AJHK:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA ESITELMÄ 8.10.2015

AJHK_SYYSKOK_8_10_2015_PA082640.JPG

Ihan mukavasti olivat kiltalaiset mukana päättämässä tulevan vuoden toiminnasta ja suuntaviivoista seuraaville vuosille.

AJHK_SYYSKOKOUS_MARMONESITELMA_PA082636.JPG

Syyskokouksen jälkeen diplomi-insinööri Eero Friman piti ansiokkaan esitelmän Kaartin kunniapäällikön kenraali (myöhemmin Suomen Marsalkka) Mannerheimin siviilikäytössä 20- luvun lopulla olleesta Marmon E-75 Speedster henkilöauton historiasta ja sen entisöintiprojektista. Entisöinnin on toteuttanut Teekkarien autokerhon jäsenet ja auto on nykyään Polyteekkarimuseon omaisuutta säilyen näin myös jälkipolvien ihailtavaksi. Merkittävä kulttuuriteko.

AJHK_OMAISTENPV_2014_MARMON_P7122003.JPG

MARMON esiteltävänä Kaartin Jääkärirykmentin omaisten päivillä 2014 Joutselän patsas taustalla.

AJHK_SYYSKOKOUS_MARMONESITELMA_2_PA082638.JPG

Kyllä kunnon karttakeppi osoittimena punapisteen voittaa.

26.9.2015 JÄSENRETKI SUOMEN PANKIN RAHAMUSEOON

P9262635.JPG

Autojoukkojen Helsingin killan jäsenistöä tutustui Intendentti Jaakko Koskentolan ammattitaitoisella ja hyvin informaatisella tavalla opastamaan näyttelyyn. Samalla saatiin asiantuntevaa perehdytystä myös finanssipolitiikan kiemuroihin.

P9262638.JPG

Kuva tiettävästi maailman ensimmäisestä kolikkorahasta.

P9262644.JPG

Suomi sai ensimmäiset markat 1860. Kuvissa hieman uudempia versioita setelien kehittymisestä.

P9262643.JPG

P9262646.JPG

Ihan oikea kultakimpale. Hippu on löytynyt 1910 Inarin Laanilasta ja on tiettävästi suurin koskaan Suomesta löydetty isomus. Painoa "Aleksilla" on tällä hetkellä 385 grammaa. Perimätiedon mukaan löytäjä Mikko Aleksanteri Kiviniemi teetti osasta kimpaletta vaimolleen vihkisormuksen.

18.9.2015 KAARTIN PATALJOONAN 203. PERINNEPÄIVÄ

KAARTP_PERINNEPVA_2015_UUSI_EDUSTASU_M10_P9182633.JPG

Kaartin Pataljoonan kunniajoukkue uudessa maavoimien kunniakomppanian edustusasussa m/10.

31.8.2015 PERINTEINEN AUTOMIESTEN AMPUMAKILPAILU 2/2015 (RESKIVÄÄRIAMMUNTA)

TULOKSET 10 ls kolme parasta:

1. RAIMO TARKIAINEN 89 PIST

2. TIMO KOUKKARI 88 PIST

3. ILKKA PERASTO 82 PIST

Osallistujia oli mukavasti Harri Heikkosen ammattitaitoisesti johtamassa ampumatapahtumassa.

AUTOMKIVAMMUNTA2_31_8_2015_P8312690.JPG

AUTOMKIVAMMUNTA1_31_8_2015_P8312689.JPG

AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILLAN PISTOOLIAMPUMARATAVUORO 26.8.2015

PISTOOLIAMM_26_8_2015_P8262686.JPG

PISTOOLIOSUMAT_P8262685.JPG

Ei vain aseen pauketta, vaan tavoitteellista harjoittelua. Kohtuullisia osumia 25 metristä.

PISTAMM1_26_8_2015_P8262687.JPG

Välillä vähän lähempääkin tuntumaa hakemassa.

KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN LÄHEISTENPÄIVÄT 11.-12.7.2015

Kaartin Jääkärirykmentin uusien alokkaiden Läheistenpäivät pidettiin 11.-12.7. Santahaminassa. Kilta kiittää Jaakko Åkerlundia avustajineen, jotta päiville saatiin näytteille "sotajeeppi" - Willys Jeep m38 vm 1951.

P7112661.JPG

Jeepin omistaja Jaakko Åkerlund istumassa. Muina puuhamiehinä olivat Rauno Savikko, Tauno Savolainen sekä Ari Silvennoinen.

P7112662.JPG

P7112663.JPG

P7112665.JPG

Jeeppi on entisöity YK:n 1957 lähi-idän rauhanturvaoperaation sotilaspoliisiautoksi, jollaisella Jaakko Åkerlund nuorena miehenä huristeli pitkin Gazan aavikkoja.

P7112666.JPG

P7112667.JPG

P7112668.JPG

P7112669.JPG

P7112671.JPG

4- sylinterinen 2,2 litrran 60 hv bensamoottori, jossa kaikki sähköjohdot ovat vesitiiviit.

P7112673.JPG

P7122677.JPG

Jeepin kotimatka alkaa.

MATKA TALLINNAAN 30.-31.5.

Autojoukkojen Helsingin Kilta teki toimintasuunnitelman mukaisesti matkan Tallinnaan 30-31.5. Matkalle osallistui mukavasti väkeä, yhteensä 15 henkilöä.

Ensimmäinen kohde retkellä oli miehitysmuseo. Kertoi ajasta, jolloin Eesti oli miehitettynä joko saksalaisten tai Neuvostoliiton toimesta.

p5302491.jpg

Puhutteleva paikka. Ryhmämme museon sisäänkäynnin luona.

p5302492.jpg

Vankilan sellien ovikokoelma

p5302493.jpg

Pieneen se omaisuus mahtui, kun koputus ovelle tuli ja lähtö tuntemattomaan.

p5302495.jpg

Saksalaismiehittäjän univormu

p5302497.jpg

p5302500.jpg

Ruplia, ruplia

p5302501.jpg

Omatekoinen kp:iin korsuversio

p5302502.jpg

Niin sanottu vangin rauhoitustuoli

p5302508.jpg

Joku haikailee näidenkin kirjaimien perään??

p5302511.jpg

Tais olla itte Kalinin

p5302520.jpg

p5302519.jpg

p5302521.jpg

p5302522.jpg

Taideteokset puhukoot puolestaan miehitysajan muistoista

2. Seuraavana oli tutustuminen nykyisen SOKOS-hotelli Virun Yläkerrassa aikanaan toimineeseen KGB:n tiedustelutoimistoon, joka on nykyään museoitu.

p5302535.jpg

Kerroksessa jota ei aikanaa ollut virallisesti edes olemassa.

p5302533.jpg

Tällaisella kameralla (oppaan kädessä) napsittiin kuvia KGB-:tä kiinnostavista vieraista majoittujan hotellihuoneen seinän toiselta puolelta.

p5302538.jpg

KGB:n Tallinnan päämaja sijaitsi kirkon vasemmalla puolella olevassa rakennuksessa (harmaa peltikatto). Kuva Viru- hotellin 23. kerroksen tasanteelta. Kerros, jota "ei ollut aikanaan olemassa"

p5302527.jpg

Näkymä Oympia- hotellia kohti.

p5302536.jpg

Laivastovierailu meneillään. Alukset eivät ole Viron asevoimien kalustoa.

p5302529.jpg

Suora linja silloisesta tiedustelutoimistosta KGB:n Tallinnan päämajaan.

p5302532.jpg

KGB- upseerit jättivät osan välineistä paikalleen lähtiessään aikanaan pois Viron itsenäistyttyä uudelleen. Huolimattomuutta, välinpitämättömyyttä, kiirettä vai vanhentunutta kalustoa jo silloin?

p5302530.jpg

Määrä muoto ja määrä mitta. Laadun ei niin väliä. Kaksi eri vuotta ja kahden eri silloisen NL:n päämiehen kuolemasta kertovaa artikkelia, mutta teksti on sama. Vähän laiskoja toimittajia tai ehkäpä tekivät sen ihan tahallaan.

p5302499.jpg

Miehitysmuseossakin oli museoautoja. Tässä ZAZ 963 A vm 1966.

p5302505.jpg

Toinen Neuvostoliittolainen auto. Opel Kadettin kopio Moskvits 400.

3. Talinnan automuseon kierros

p5302554.jpg

Tallinnan Automuseossa oli komeaksi kunnostettuja itä-autoja. Länsi-autoistakin oli helmiä nähtävänä. "Kapia-Moskun" 4- veto versio. Harvinainen näky. Valmistettiin vain neljänä vuotena 50- ja 60- lukujen taitteessa.

p5302555.jpg

p5302557.jpg

p5302556.jpg

p5302559.jpg

p5302566.jpg

p5302563.jpg

Gaz 13 Tsaika

p5302562.jpg

Gaz 14 Tsaika

p5302571.jpg

Jawa 360/350 sivuvaunuversio

p5302577.jpg

Cadlillac Coupe De Ville vm 1959 edestä ja ...

p5302578.jpg

takaa. Harva auto on takaa jopa komeampi kuin edestä.

p5302580.jpg

Adler Trumpf

p5302576.jpg

Packard 120

p5302582.jpg

p5302583.jpg

p5302575.jpg

Packard 180 viimeisen päälle komeana. Tämä oli mallina neuvostoliittolaista ZIS 110 kehitettäessä (kopioitaessa).

p5302590.jpg

Illalliselle menossa.

p5302592.jpg

Ravintola Olematu Rüütel. Hintalaatu oli kohdallaan.

p5302594.jpg

p5302593.jpg

Paluukävelyllä illan vietosta maittavan aterian ja yhdessäolon jälkeen.

p5312597.jpg

Hotellin aula toimi lähtöpisteenä retkille.

4. Bastionien tunnelit kuului sunnuntaipäivän ohjelmaan.

p5312598.jpg

Alussa oli videoesitys (tosin meidän ryhmän kohdalla näimme sen viimeiseksi terknisten ongelmien vuoksi).

p5312600.jpg

Tallinnan alla on mahtava vanha linnoitusluolasto. Vanhimmat osat ovat n 300 vuotta vanhoja.

p5312604.jpg

Maan päälle putkahdettiin Vapauden aukiolle.

5. Vapaata käyskentelyä ja Tallinna-päivien ohjelman seurantaa.

p5312611.jpg

p5312612.jpg

Maisemia on mukava katsella hevoskyydin verkkaisessa vauhdissa.

MANNERHEIM- MUSEON ERIKOISNÄYTTELY 11.5. KLO 18.00

Teimme tutustumisen Mannerheim-museon erikoisnäyttelyyn ”Mannerheim maalla, merellä ja ilmassa” 11. 5. klo 18.00 - 19.45. Oppaaksi saimme erikoisnäyttelyn kokoajan, historioitsija Wilhelm Brummerin. Museokierros oli räätälöity vain ryhmäämme varten, joten keskityimme erikoisnäyttelyn teeman mukaisesti yksityiskohtiinkin. Näytteillä oli mm taidokkaasti tehty ja vastaava pienoismalli Marskin Großer Mercedeksestä kuin killan vitriinissä on Perinnetalolla. Mukana oli 15 innokasta kiltalaista ystävineen. Kohokohtana saimme nähdä juuri löytyneen Ylipäällikön aidon alkuperäisen autoviirin, jota käytettiin Marskin edustus- ja sen luonteisissa ajoissa tai tilaisuuksissa, joissa sitä haluttiin käyttää.

Mannerheim- museon sääntöjen mukaisesti valokuvaus ei ollut sallittua, joten mars museoon itse tutustumaan. Erikoisnäyttely on avoinna enää lyhyen aikaa.

AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA VAPUN VIETON ALOITUKSESSA 30.4. TEEKKAREIDEN MARSKIN MARMONIN LUONA

AJHK kiittää Teekkareiden Autokerhoa kutsusta ja toivottaa mukavia jatkoja Marmonin entisöinnin parissa.

ajhk_vappu2015_marmon_edesta_p4302430.jpg

Nuori puuhamies ratissa ja...

ajhk_vappu2015_marmon_uusipuuhamies_p4302411.jpg

neuvomassa Marmonin hienouksia.

ajhk_vappu2015_marmon_heikki_p4302410.jpg

Kiltaveli onnessaan nauttiessaan Marmonia silmillään ja ........

ajhk_vappu2015_marmon_siideri_p4302415.jpg

makuaisteillaan.

ajhk_vappu2015_marmon_konepeltiauku_p4302413.jpg

Hetkeä ennen käynnistystä. Puuhamiesten mukaan ainakin kaasari tarvitsee nyt huoltoa, koska käynnistyminen kesti Marmonin arvolle liian pitkään.

ajhk_vappu2015_marmon_mittari_p4302416.jpg

Sitten viime kesän, Marmon on saanut mittariston ja....

ajhk_vappu2015_marmon_hakuvalo_p4302417.jpg

hakuvalon.

ajhk_vappu2015_marmon_kaaret_p4302428.jpg

Kangaskaton puiset tukikaaret ovat jo puoli valmiina.

AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA UUTISVUOTO-OHJELMAN NAUHOITUKSESSA 20.3.

ajhk_uutisvuoto_20_3_2015_tuottaja_p3202436.jpg

ALKUPUHUTTELU YLEISÖLLE TUOTTAJAN TOIMESTA

ajhk_uutisvuoto_20_3_2015_plm_p3202448.jpg

PUOLUSTUSMINISTERI OLI TOISENA VIERAANA

ajhk_uutisvuoto_20_3_2015_siasm_p3202453.jpg

JA TOISENA VIERAANA OLI SISÄMINISTERI

ESITELMÄ ELÄINTARHAN AJOISTA KEVÄTKOKOUKSEN YHTEYDESSÄ 12.3.

Kevätkokouksen jälkeen Jyrki K Talvitie piti erittäin mielenkiintoisen esitelmän: "Eläintarhanajo 1932-1963 - Suomen rata-autoilun kivijalka. Muistoja ja kuvia tapahtumista, kilpailijoista ja autoista." Jyrki K. Talvitie on itsekin aikoinaan harrastanut rata-autoilua ja toimii tällä hetkellä 1993 perustetun Moottoriurheiluhistoriallisen Seuran puheenjohtajana. Talvitie on perehtynyt mm” Eltsun” ajoihin ja kustantanut/kirjoittanut Fred Geitelin ja Jussi Juurikkalan kanssa Eläintarhan ajojen historiasta kertovan teoksen: ”Kuolemankurvasta Moukaripörssiin”. Esitelmä kesti noin 2 tuntia. Väliajalla kilta tarjosi kahvituksen.

Kenraaliluutnantti evp Ermei Kanninen saapui myös paikan päälle Jyrki Talvitien mukana elävöittämään esitelmää omilla muisteluillaan. Kanninen on ollut ja on suuri autourheilun ystävä. Hän toimi mm viimeisten 1963 Eläintarhan ajojen kilpailun apulaisjohtajana. Hän on toiminut useita vuosia mm FIA:n hallituksessa.

AJHK_12_3_2015_YLKOK_ESITELMA_ELTSU_SALI2_p3122328.jpg

AJHK_12_3_2015_YLKOK_ESITELMA_ETSU_SALI1_p3122327.jpg

AJHK_12_3_2015_YLKOK_ESITELMA_ELTSU_ALFA_p3122331.jpg

AJHK_12_3_2015_YLKOK_ESITELMA_SUOMIFERRARI_p3122337.jpg

KUVAN FERRARI LIPSAHTI PARI VIIKKOA ENNEN AJOJA TIELTÄ. SE "KORITETTIIN ROMUTUKSEN" JÄLKEEN SUOMESSA UUDELLEEN WIIMAN KORITEHTAALLA. TYÖ ONNISTUI JA MENOPELI VALMISTUI AJOISSA ITSE KISAAN!

AJHK_12_3_2015_YLKOK_ESITELMA_ERMEI_p3122339.jpg

KENRAALILUUTNANTTI EVP ERMEI KANNINEN MUISTELEE

ferrari750monzasvartvik30.8.19892.jpg

Jyrki K Talvite tunnelmoi "Eltsun" voittaja-autossa - Ferrari 750 Monza

UUDENMAAN JÄÄKÄRIPATALJOONAN PERINNEPÄIVÄ 11.3.2015

AJHK_UUDJP_PERINNEPVA_11_3_2015_p3112324.jpg

KAARTIN PATALJOONAN VARTIOVASTUUN VAIHTOTILAISUUS 6.3.2015

AJHK_SPOLK_PATSAS_p3062308.jpg

"VÄISTYVÄ KUNNIAKOMPPANIA (SPOLK) VALMISTAUTUU VARTION VAIHTOPARAATIIN.

AJHK_2K_KUTSUVIER_6_3_2015_p3062310.jpg

KAARTIN PATALJOONAN KULJETUSKOMPPANIAN OSASTO SEKÄ KUTSUVIERAITA.

AJHK_KULJKPAALL_6_3_2015_p3062312.jpg

KULJETUSKOMPPANIAN PÄÄLLIKKÖ JOHTI PARAATIJOUKKOJA.

AJHK_VARTIVAIHTO_6_3_2015_p3062313.jpg

LUOVUTAN - OTAN VASTAAN.

AJHK_VARTIOVAIHTOPARAATI_6_3_2015_p3062317.jpg

OHIMARSSI.

AJHK_PARAATIOHI_6_3_2015_p3062318.jpg

PARAATI OHI. KAARTIN SOITTOKUNNAN SOITTO-OSASTO TAHDITTI OHIMARSSIA TIES KUINKA MONETTA KERTAA.

AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA OLI MUKANA YLE:N KALEVALAN PÄIVÄN UUTISVUOTO-OHJELMAN NAUHOITUKSESSA 27.2.

AJHK_UUTISVUOTO_2_2015_VALMIST_p2272295.jpg

KILTALAISIA VALMISTAUTUMASSA NAUHOITUKSEEN STUDION KAHVILASSA

AJHK_UUTISVUOTO_2_2015_BABA_p2272298.jpg

ALKUHEHKUTUSTA

AJHK_UUTISVUOTO_2_2015_ALKU_p2272300.jpg

Vieraina olivat YLE Puheen parivaljakot Tommi Lindgren ja Petteri Sihvonen.

AJHK_UUTISVUOTO_2_2015_STAN_p2272303.jpg

AJHK_UUTISVUOTO_2_2015_TERVO_p2272302.jpg

AJHK_UUTISVUOTO_2_2015_KORAANIT_p2272306.jpg

Jarin joukkue voitti. Voittajajoukkueelle luovutettiin koraanit.

AUTOJOUKKOJEN VUOSIPÄIVÄ 20.1.2015

Vuosi jatkui perinteisellä Autojoukkojen vuosipäivän tilaisuudella. Hietaniemen hautausmaalla tapahtuneen seppeleiden laskun jälkeen autoiltiin Santahaminaan, jossa nautittiin yhteinen päivällinen autojoukkojen historiaa muistellen ja tietoutta nuoremmalle sukupolvelle siirtäen.

AJHK_AUTOJVP_2015_SEPPELEET_p1162274.jpg

Kiltaveljet sitomassa Autojoukkojen 96. vuosipäivän seppeleitä.

AJHK_AUTOJVP_2015_LEO_p1202276.jpg

Kunniapuheenjohtaja Leo R Laineen ja kiltasisar Eilan haudalle laskettiin seppeleet ensimmäisenä.

AJHK_AUTOJVP_2015_HILTUNEN_p1202281.jpg

Autopataljoonassa palvelleita upseereita on elossa enää vähän. Kiltaveli everstiluutnantti Arvi Hiltunen on eräs heistä. Hänelle ojennettiin Autojoukkokiltojen Liiton Ruusuke arvokkaasta vapaaehtoisen maanpuolustuksen, autoilun ja liikenneturvallisuuden eteen tehdystä työstä.

AJHK_AUTOJVP_2015_RYHMA_p1202284.jpg

Pääosa juhlaan osallistujista yhteisessä kuvassa.

AJHK_AUTOJVP_2015_MARSKI_p1202285.jpg

Suomen Marsalkka Mannerheimin hautapaasi illan pimeydessä ja hiljaisuudessa.

AJHK_AUTOJVP_2015_SANKARIRISTI_p1202288.jpg

Sankariristi hitaasti leijailevien lumihiutaleiden ympäröimänä.

KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN ALOKKAIDEN LÄHEISTENPÄIVÄT 10.-11.1.2015.

Kaartin Jääkärirykmentin yhteistyökillat elävöittivät omilla osuuksillaan jälleen kerran tapahtumaa.

AJHK_KAARTJRLAHEISTENPV_TAMMIKUU_2015_2_p1102270.jpg

Kaartin Pataljoonan alokkaiden rivistöä.

AJHK_KAARTJRLAHEISTENPV_2015_4_p1102273.jpg

Teltan hämärässä kamiina lämmitti ja öljylyhty valaisi.

AJHK_KAARTJRLAHEISTENPV_2015_3_p1102271.jpg

Kaartin Soittokunnan varusmiesbändi viihdytti ammattimaisella asenteella.

VUOSI 2014

KUVIA KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTI OMAISTENPÄIVÄSTÄ 11 - 12.1. 2014, JOSSA AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA OLI JÄLLEEN MUKANA JÄRJESTELYISSÄ YHDESSÄ MUIDEN KAARTJR:N KILTOJEN KANSSA.

rivisto2_p1111756.jpg

KAARTIN PATALJOONAN ALOKKAIDEN RIVISTÖÄ JA OMAISIA 11.1. LUNTA KAIVATAAN EDES VÄHÄN, JOTA TULIKIN SEURAAVANA YÖNÄ MUUTAMIA SENTTEJÄ.

RIVISTO1_p1111755.jpg

RAKOVALKEA_p1111752.jpg

TUNNELMALLISTA RAKOVALKEAA 75 K 02 - TYKIN VARJOSSA.

ASEITA1_p1111753.jpg

EDESSÄ VANHA RASKAS KONEKIVÄÄRI (MAXIM) JA TAAEMPANA SUOMALAINEN LAHTI-SALORANTA JA VENÄLÄINEN SOTASAALIS DEKTARJEV- PIKAKIVÄÄRIT. VIIMESOTIEMME LUOTTOVEHKEET.

NORSUPYSSY_p1111754.jpg

PANSSARINTORJUNTAKIVÄÄRI M-37 "NORSUPYSSY" LÄHEMPÄÄ. TÄLLÄ KUN AMPUU, TIETÄÄ AMPUNEENSA ASEELLA.

omaistenpv2014heikki_p1121759.jpg

KILTAVELI HEIKKI ESITTELEMÄSSÄ ASIALLISESSA ASUSSA SUOMEN ARMEIJAN KÄYTÖSSÄ OLLEITA KÄSIASEITA VIIME SODISSAMME PAINOPISTEENÄ TAUSTALLA OLEVAT 7,62 KIVÄÄRI M 39 KEHITYSHISTORIA.

AUTOJOUKKOJEN VUOSIPÄIVÄN VIETTO 18.1.2014

Autojoukkojen vuosipäivää vietettiin tällä kertaa kaksi päivää virallista päivää aikaisemmin käytännön järjestelyasioiden syistä johtuen. Mukana oli kaiken kaikkiaan 25 osallistujaa varsin kirpeässä säässä. Päivä aloitettiin seppeleiden laskulla Hietanimessä Sankariristille, Suomen Marsalkka Mannerheimin hautapaadelle sekä Tasavallan Presidentti kunniajäsenemme Urho Kaleva Kekkosen haudalle. Ennen näitä muistamisia laskimme pienemmällä joukolla seppeleen myös Kunniapuheenjohtajamme Leo R Laineen haudalle. Kaartin Pataljoonan Kuljetuskomppania asetti perinteisellä tavalla haudoille kunniavartiot. Tästä jälleen kiitokset.

Päivää jatkettiin yhteisellä lounaaalla Santahaminssa Leijona-cateringin ruokalassa. Ruokailun lomassa kunniajäsenemme Erik Gesterberg muisteli omaa varusmiespalveluaikaansa Autopataljoonassa 1955-56. Kyseiseen aikaan osui merkittäviä tapahtumia Suomen historiassa. Neuvostoliitto saatiin luopumaan Porkkalanniemen vuokra- alueesta ennen rauhansopimuksessa määrättyä päättymisaikaa ja alueella ollut vieraan valla joukko-osasto lähti takaisin omille mailleen- tosin runsasta hävitystä tehden. Myös yleislakko Suomessa väritti katukuvaa. Kumpikin tapahtuma heijastui myös silloin nuoren Erikin palvelustehtäviin.

Erik Gesterbergin muistelu on videoitu ja siitä osia tullaan julkaisemaan myös näillä sivuilla.

autojvp2014_1_p1181763.jpg

AUTOJOUKKOJEN VUOSIPÄIVÄN VIETTÄJÄT YHTEISPOTRETEISSA.

autojvp_2_p1181766.jpg

Kaartin Jääkrirykmentin sekä Panssariprikaarin Helsingin Ilmatorjuntarykmentin alokkaiden sotilasvalan- ja sotilasvakuutuksen tilaisuus 22.2. Senaatintorilla.

Valatilaisuudeen teemana muisteltiin Helsingin suurpommituksia ja niiden torjuntaa jatkosodassa helmikuussa 1944, josta tulee kuluneeksi 70 vuotta. Sotilasvalalla ja -vakuutuksella osoitettiin kunniaa kaikille puolustukseen osallistuneille.

Tilaisuuden johti Etelä-Suomen sotilaslääni. Tilaisuuteen osallistui noin 1000 sotilasta ja 20 ajoneuvoa. Ilmavoimat toteutti tilaisuuteen liittyvät ylilennot. Huonon sään vuoksi koneista kuului lähinnä ääni ja ajoittain vähän hahmoa.

Valan esilukijana toimi Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Anneli Taina ja sotilasvakuutuksen esilukijana sotaveteraani Sakari Sippola.

Olipahan sateinen sää. Oikein sissin ja ilmatorjuntamiesten sää.

sotvalakaartj_2014_p2221777.jpg

KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN ALOKKAITA

sotvalahelitr_2014_p2221772.jpg

HELSINGIN ILMATORJUNTARYKMENTIN ALOKKAITA

sotvalakunnik_2014_p2221779.jpg

OHIMARSSISSA KAARTIN KUNNIAKOMPPANIA KÄRJESSÄ

sotvalakaartp_2014_p2221781.jpg

KAARTIN PATAJOONAN JOUKOT SEURAAVAT

sotvalaajhklippu_2014_p2221784.jpg
LIPPULINNASSA KESKELLÄ KUVASSA AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILLAN LIPPU KILTAVELI EERON KANTAMANA

sotvalaitkalustoa1_2014_p2221785.jpg

PUOLUSTUSVOIMIEN UUSINTA ILMATORJUNTAKALUSTOA

sotvalaitkalustoa2_2014_p2221787.jpg

ALUSTANA PUOLUSTUSVOIMIEN UUSINTA KALUSTOA SISUN 8X8

sotvalaitkalustoa3_2014_p2221790.jpg

sotvalaperinneitkalustoa1_2014_p2221792.jpg

JATKOSODAN ILMATORJUNTATYKKI RYHMINEEN KILTAVELI RAIMON HÄVITTÄJÄ-FORDIN VETÄMÄNÄ PÄÄTTI PARAATIN APLODIEN KERA

sotvalaperinneitkalustoa2_2014_p2221793.jpg

AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILLAN 12.3. SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN YHTEYDESSÄ PIDETTY AUTOPATALJOONAN JA TAIVALLAHDESSA PALVELLEIDEN MUISTELOILTA PERINNETALOLLA

Santahaminan Perinnetalolla pidetty muisteloilta onnistui hyvin. Mukana oli pitkäaikaisten AJHK:n jäsenien lisäksi myös Autopataljoonassa sekä samalla kasarmialueella myöhemmin toimineessa Kaartin Pataljoonan Autokomppaniassa palvelleita henkilökunnan edustajia ja varusmiehiä. Tilaisuudessa kuultiin monia mielenkiintoisia tapahtumia vuosien varrelta. Myös siltä ajalta, jolloin Taivallahden kasarmissa toimi Huoltokoulu 3 siirrettynä Hollolasta 30.9.1947. Huoltokoulu 3:een liitettiin Taivallahdessa majoitettu Helsingin Komennuskunnan auto-osasto. Elettiin niin sanottuja vaaran vuosia ja se heijastui myös oleellisella tavalla varusmiespalvelukseenkin, kuten tilaisuudessa kuultiin.

Muisteloillalle oli alunperinkin tarkoitus järjestää jatkot syksyllä ja tämä ajatus vain vahvistui illan edetessä. Näin tulee myös tapahtumaan. Tilaisuus videoitiin pääosiltaan ja näin saadaan talteen hyvää historia-aineistoa.

Erityisesti tilaisuudessa tuli esille Taivallahden automiesten hyvä henki. Tätä monet osallistujat korostivat puheenvuoroissaan.

automiesilta_1_2014_p1060554.jpg

Osa muisteloilllan Automiehistä. Pahaksi onneksi kaikki eivät ehtineet kuvaan. Jälkikäteen ajatellen kuva olisi pitänyt ottaa ensimmäiseksi. Virhe korjataan syksyllä.

automiesilta_2_2014_p1060556.jpg

MUSEORETKI EDESMENNEEN KUNNIAJÄSENEMME PRESIDENTTI URHO KALEVA KEKKOSEN TAMMINIEMEEN

25.4. tutustuimme 18 hengen ryhmänä Autojoukkojen Helsingin killan edesmenneen kunniajäsenemme Presidentti "UKK" URHO KALEVA KEKKOSEN Tamminiemen museoon. Oppaanamme toimi UKK:n saunatiimiin kuulunut henkilö vallan huipulta Jouko Loikkanen. Museokierroksen aikana tuli selville mm monia tähän viikottaiseen saunarituaaliin kuuluvia yksityiskohtia. J Loikkanen on toinen niistä henkilöistä, jotka vielä ovat saunatiimistä hengissä. Toinen on Matti Tuovinen.

Tamminiemi2014_4_p4251910.jpg
Tamminiemen päärakennus kylpee upeassa aurngossa.

Tamminiemi2014_1_p4251900.jpg

Kiltalaisia ryhmäkuvassa oppaansa Jouko Loikkasen (vaalea pukuinen herrasmies keskeltä hieman vasemmalle) kanssa.

Tamminiemi2014_3_p4251907.jpg

UKK:n työhuone

Tamminiemi2014_8_p4251919.jpg

Särestöniemen rikkaita värejä

Tamminiemi2014_9_p4251917.jpg

Päärakennuksen 2.kerroksen ruokailutila valon hämyssä.

Tamminiemi2014_7_p4251915.jpg

Ja vihdoin se kuuluisa sauna. Saunassa oli edelleen aito suomalaisen saunan tuoksu ja henki. Tamminiemen sauna on yllättävän perinteisen oloinen sauna, vaikka siinä on häivähdys pientä luksusta uima-altaan muodossa.

Tamminiemi2014_5_p4251913.jpg

Tamminiemi2014_6_p4251914.jpg

Jouko Loikkanen (oik) kiltaveli Heikin kanssa saunan vilvoittelutilassa.

3.6. AUTOMIESTEN PISTOOLIAMMUNTAKILPAILU SANTAHAMINASSA

Perinteinen automiesten ja -naisten ampumakilpailu toteutettiin hyvässä hengessä ja oikealla harrastusasenteella. Vuorossa oli pistooliammunta 10 laukausta 25 metrin matkalta. Voitosta käytiin kova taistelu kokemus vastaan nuoruus. Kokemus vei tällä kertaa voiton.

Ammunnan kolme parasta:

1. Ilkka Perasto 73 pistettä
2. Nea Tarkiainen 72 pistettä
3. Heikki Heikkonen 65 pistettä
ajhkammunta1_3_6_2014_p6031950.jpg
Ampuma-asentoja oli monenlaisia, mutta kaikki toimivat kohtuullisesti.

ajhkammunta2_3_6_2014_p6031953.jpg

Voittajan tyylinäyte

12.-13.7.2014 KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN OMAISTENPÄIVÄT

Kaartin Jääkärirykmentin uusien alokkaiden omaistenpäivät olivat 12.-13.7. Autojoukkojen Helsingin kilta oli jälleen järjestelyissä mukana. Autojoukkojen Helsingin killan toiminnan 50- vuotista taivalta juhlistettiin siten, että kilta toi näytteille Polyteekkarimuseon kokoelmiin ja omistuksessa olevan upean 7 hengen Marmon E-75 Speedster henkilöauton vm 1927. Auto on teekkareiden entisöimä. Autolla on hyvin värikäs ja monimuotoinen historia, joista vähäisimpänä ei ole suinkaan se, että auto on ollut 20- luvun lopulla Kaartin kunniapäällikön kenraali (myöhemmin marsalkka) Mannerheimin siviilikäytössä. Marmon oli aikansa hyvin arvostettu automerkki ja kilpaili tasapäisesti Lincolnin, Packardin ja Rolls-Roycen kanssa. Suuri kiitos teekkareille, jotka ovat entisöineet auton loistokuntoon sekä kiitos Polyteekkarimuseolle.

AJHK_MARMON_2014_1p7111990.jpg

MARMON LASTATTUNA KULJETUSTA VARTEN

AJHK_MARMON_2014_2p7111995.jpg

MARMON PERILLÄ SANTAHAMINASSA. RATISSA ENTISÖINNIN PUUHAMIES JYRKI RIIKINSAARI

AJHK_MARMON_2014_3p7122003.jpg

MARMON ARVOISESSAAN YMPÄRISTÖSSÄ. UUDENMAAN JÄÄKÄRIPATALJOONAN PERINNETAISTELUN, JOUTSELÄN TAISTELUN MUISTOMERKKI TAUSTALLA

AJHK_MARMON_2014_4p7122004.jpg

AJHK_MARMON_2014_5p7122006.jpg

AJHK_MARMON_2014_PERINNETALO_p7132017.jpg

MARSKIN MARMON KAARTJR:N PERINNETALON EDESSÄ

YKSITYISKOHTIA MARMONISTA

AJHK_MARMON_2014_NIMI_p7132026.jpg

AJHK_MARMON_2014_JAAHDYTTULPPA_p7132027.jpg

ajhk_marmon_2014_moottori1_p7132009.jpg

SUORA 88 HV:N KUTONEN TWIN SPARK

ajhk_marmon_2014_moottori2_p7132024.jpg

ajhk_marmon_2014_kojetaulu_p7132012.jpg

ajhk_marmon_2014_ratti_p7132013.jpg

AJHK_MARMON_23014_TAKAPYRA_p7132014.jpg

KILTARETKI SUOMEN RAUTATIEMUSEOON HYVINKÄÄLLE 27.9.2014

Retki tehtiin mitä upeimmassa säässä. Museossa oli paljon nähtävää ja oppaalle sateli innokkaalta porukalta jatkuvasti kysymyksiä laidasta laitaa, joista hän suoriutui varsin mallikkaasti. Kierroksen jälkeen nautitun kahvin ääressä vielä syvennettiin päivän antia.

ajhk_rmuseo_2014_ryhma_p9272198.jpg

Joukkoa potretissa.

ajhk_rmuseo_2014_englveturi_p9272202.jpg

Englantilaista tyyliä.

ajhk_rmuseo_2014_usa_p9272214.jpg

Sotien jälkeen hankittu raskas veturi Yhdysvalloista. ISO OLI. Hiilipesän sytytys oli konstikas.

ajhk_rmuseo_2014_ristoveturi_p9272222.jpg

Suomalaista osaamista. Raskas RISTO-veturi.

ajhk_rmuseo_2014_risto_tapsa_p9272223.jpg

RISTO ja TAPSA

ajhk_rmuseo_2014_bvenkeisarisalonki_p9272208.jpg

Silloisen Venäjän keisariperheen salonkivaunu. Loistoa ei puuttunut.

ajhk_rmuseo_2014_venkeisarinna_p9272209.jpg

Keisarinnan oma vaunu ja sen vuode.

ajhk_rmuseo_2014_dieselveturi_p9272216.jpg

VR:n työjuhta.

ajhk_rmuseo_2014_auto1_p9272210.jpg

Ja olihan niitä "autojakin".

ajhk_rmuseo_2014_cadillac_p9272213.jpg

Cadillac.

KAARTIN PATALJOONAN KOMENTAJAN VAIHTOPARAATI 30.9.2014

kaartpkomvaihto_2014_1_p9302227.jpg

kaartpkomvaihto_2014_2_p9302228.jpg

Kuvaaja työssään.

kaartpkomvaihto_2014_3_p9302232.jpg

kaartpkomvaihto_2014_4_p9302233.jpg

kaartpkomvaihto_2014_5_p9302234.jpg

kaartpkomvaihto_2014_6_p9302235.jpg

KULJETUSKOMPPANIA. Kuva vähän vääristää, että marssittaisiin eri tahdissa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

kaartpkomvaihto_2014_7_p9302237.jpg

AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILLAN 50- VUOTISJUHLA 11.10.2014

ajhk50-v003.jpg

Seppeleenlaskut Sankariristille, marsalkka Mannerheimin ja presidentti, Autojoukkojen Helsingin killan kunniajäsenen Urho Kaleva Kekkosen haudalle

ajhk50-v001.jpg

ajhk50-v008.jpg

ajhk50-v010.jpg

LISÄÄ KUVIA JUHLISTA

AUTOJOUKKOJEN HELSINGIN KILTA oli mukana 15.11.2014 Autojoukkojen Tampereen seudun killan 50- vuotisjuhlassa. Tyylikkäs ja mukava maanpuolustushenkinen juhla.

ajhk_TAMPERE_50V_2014_pb152243.jpg

AJHK_TAMPERE_50V_2014_1pb152244.jpg

Autojoukkojen Helsingin killan lippua kantoi Paavo.

6.12.2014 ITSENÄISYYSPÄIVÄN KAHVITILAISUUS PERINNETALOLLA

Kaartin Jääkärirykmentin kilta järjesti perinteisen Itsenäisyyspäivän kahvitilaisuuden Santahaminan Perinnetalolla. Autokiltalaisia oli mukavasti mukana.

AJHK_itsenaisyysp_2014_1_pc062247.jpg

Kaartin jääkärirykmentin komentaja piti juhlapuheen

AJHK_itsenaisyysp_2014_2_pc062248.jpg

AJHK_itsenaisyysp_3_pc062249.jpg

KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN KOMENTAJAN VAIHTOPARAATI 30.12.2014

Eversti Pekka Saariaho luovutti rykmentin komentajuuden Prikaatikenraali Pekka Toverille.

AJHK_KAARTJRKOMVAIHTO_1_2014_pc302260.jpg

Kaartin Jääkärirykmentin lippu ja esikunnan osasto ohimarssissa aamuhämärässä.

AJHK_KAARTJRKOMVAIHTO_2_2014_pc302261.jpg

Uudenmaan Jääkäripataljoonan marssiosasto.

AJHK_KAARTJRKOMVAIHTO_3_2014_pc302262.jpg

Kaartin Pataljoonan marssiosasto.

AJHK_KAARTJRKOMVAIHTO_4_pc302264.jpg

Kuljetuskomppanian marssiosasto.

AJHK_KAARTJRKOMVAIHTO_5_2014_pc302265.jpg

Urheilukoulun, joka palaa juurilleen ja liitetään 1.1.2015 Kaartin Jääkrirykmenttiin, marssiosasto.

VUOSI 2013

KUVIA KILTARETKESTÄ 4.5.2013 CLASSIC MOTORSHOW LAHTI

cadillac_v16_p5041142.jpg

Cadillac v16

Logo todistaa moottorin koon. Kuva takavalosta

cadillac_v10_takavalo_p5041140.jpgcadillac_v16_logo_p5041139.jpg

Volga ja Volgan tunnus

Volga_p5041070.jpg

Volgan_logo_p5041076.jpg

Iso mersu Mercedes-Benz 600 (W100) vuosimalli 1971

Mersu600_p5041100.jpg

Pieni, mutta pippurinen "takatassun nostaja" Fiat 600 Abarth

fiat_abarth_1000_p5041054.jpg

Kuljetusliike S.E. Mäkisen legendaarinen Volvo. Ajettu vaatimattomasti 2 650 000 km.

S.E._Makisen_Volvo_p5041062.jpg

de_soto_p5041127.jpg

Autoja oli piha-alueellakin. Olisiko tässä ääripäät tyylistä?

Horch_p5041126.jpg

Kuvia Kaartin Jääkärirykmentin omaistenpäiviltä 13.-14.7.2013.

Kaartin Jääkärirykmentin omaistenpäivillä Santahaminassa AJHK:lla oli näytteillä yhteistoiminassa Panssarimuseon kanssa amerikkalainen WHITE M2 A1- puolitelavaunu. Kyseine yksilö (ainakin runko-osa) oli mukana Normandian- maihinnousussa. Samanlaisia puolitelavaunuja oli käytössä mm tykinvetäjinä puolustusvoimilla 1950 ja 60- luvuilla. Niitä oli käytössä myös siviilipuolella mm sähköyhtiöillä ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksella.

Hyvin entisöity ajoneuvo keräsi ympärilleen sankoin joukoin ihailijoita.

white_M2_A1__p1040674.jpg

white_m2_ai_oiksivu_p7141209.jpg

_white_M2_A1_edesta_p7141208.jpg

white_m2_a1_takaa_p7141210.jpg

white_m2_a1_joutselanmuistom_p7141216.jpg

White M2 A1. Joutselän taistelun muistomerkki taustalla.

Autojoukkojen Helsingin kilta kiittää yhteistyöstä Panssarikiltaa ja -museota.

JÄSENRETKI NORDEAN PANKKIMUSEOON 25.9.

nordeapankkimuseopoyta_p9251647.jpg

Tässäkin pöydässä on aikanaan tehty isoja päätöksiä. Nyt katseltiin multimediaesitystä museo-oppaan kanssa.

nordeapankkimuseo_laskin_p9251646.jpg

Entisajan huippuhieno laskin oppaan käsissä.

nordea_pankkimuseo_25_9_2013_p9251642.jpg

Kuva ei tee oikeutta seinäkellolle, joka oli kaikinpuolin mahtipontinen.

Linkki vuoden 2012 toimintakuviin.

Linkki vuoden 2011 toimintakuviin.

Linkki vuoden 2010 toimintakuviin.

Linkki vuoden 2009 toimintakuviin.