VUOSI 2014


TAMMIKUU


KAARTIN JÄÄKÄRIRYKMENTIN OMAISTENPÄIVÄT 11.-12.1.


Autojoukkojen Helsingin kilta on jälleen muiden Kaartin
Jääkärirykmenttiin sitoutuvien kiltojen ja muiden
maanpuolustusjärjestöjen kanssa mukana tilaisuuden järjestelyissä. Myös
kiltalaiset ovat tervetulleet tutustumaan tapahtumaan. Tilaisuus on
lauantaina klo 11.00-14.00 ja sunnuntaina klo 13.00-16.00 välisenä
aikana. Luvassa on Perinnetalon esittelyä, kalustoesittelyä, hernerokkaa
ja sotkun munkkeja.


AUTOJOUKKOJEN VUOSIPÄIVÄN VIETTO 18.1.


Juhlavuosi aloitetaan Autojoukkojen vuosipäivän tilaisuudella
lauantaina 18.1. klo 11.00 Hietaniemen hautausmaalla, jossa lasketaan
seppeleet Sankariristille, Suomen Marsalkka Mannerheimin hautapaadelle,
kunniajäsenemme Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkosen haudalle
sekä kunniapuheenjohtajamme Leo R Laineen haudalle.


Seppeleenlaskutilaisuuden jälkeen siirrymme Santahaminaan, jossa
nautimme yhteisen omakustanteisen lounaan klo 12.00 alkaen
kiltatoiminnan muistelojen lomassa. Kiltaveli, kunniajäsenemme Erik
Gesterberg on lupautunut muistelemaan varusmiespalveluaikaansa
Autopataljoonassa.


Lounaan hinta on noin 10 euroa/hlö. Lonasvahvuuden vuoksi
ilmoittaudu 13.1. mennessä sähköpostilla toimisto@ajhk.fi tai
puhelimitse 040 564 3295.


Hietaniemestä on mahdollisuus päästä kimppakyydeillä Santahaminaan. Tästä voit tiedustella ilmoittautumisen yhteydessä.


Tilaisuudesta tullaan julkaisemaan kuvia sivuillamme.


Asuna tumma puku ja isot kunniamerkit.


Kiltalaiset joukolla mukaan!!


HELMIKUU


Tule katsomaan Kaartin Jääkrirykmentin alokkaiden sotilasvalan- ja sotilasvakuutuksen tilaisuutta 22.2. Senaatintorille
ja näkemään lippujen joukossa Autojoukkojen Helsingin killan lippu.
Samaan aikaan valatilaisuudessa on mukana myös Panssariprikaatin
Helsingin Ilmatorjuntarykmentin alokkaat. Valatilaisuudessa muistellaan
myös Helsingin suurpommituksia ja niiden torjuntaa jatkosodassa
helmikuussa 1944, josta tulee kuluneeksi 70 vuotta. Sotilasvalalla ja
-vakuutuksella osoitetaan kunniaa kaikille puolustukseen
osallistuneille.


Tilaisuuden johtaa Etelä-Suomen sotilaslääni. Tilaisuuteen
osallistuu noin 1000 sotilasta ja 20 ajoneuvoa. Ilmavoimat toteuttaa
tilaisuuteen liittyvät ylilennot sekä säävarauksella taitolentoesityksen
Kaivopuiston edustan merialueen yllä noin klo 13.00 alkaen.


Valan esilukijana toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston
ylijohtaja Anneli Taina ja sotilasvakuutuksen esilukijana sotaveteraani
Sakari Sippola.


Päivän ohjelma:
klo 10.30 Sotilasvakuutus
klo 11.00 Paraatikatselmus, sotilasvala ja ohimarssi
klo 13.00 Taitolentoesitys Kaivopuiston edustalla säävarauksella


Asiasta voi lukea myös tarkemmin puolustusvoimien nettisivuilta kohdasta: Maavoimat-Kaartin Jääkärirykmentti-ajankohtaista.




MAALISKUU




Sääntömääräinen kevätkokous pidetään 12.3.
klo 18:00 Santahaminan Perinnetalolle. Kokoontuminen Santahaminan
vartiopaikan pysäköintialueelle klo 17.50 mennessä. Kokouksen
tärkeimpinä aiheina ovat vuoden 2013 toimintakertomuksen ja
tilinpäätöksen käsittely ja vahvistaminen.


Kevätkokouksen yhteydessä 12.3.
klo 18:30 pidämme myös Autopataljoonan sekä Taivallahden kasarmin
muistelot. Mukaan on lupautunut myös sellaisia automiehiä, jotka eivät
ole killan jäseniä (vielä), mutta ovat palvelleet alueella joko
vakinaisena henkilökuntana tai varusmiehenä. Kaikki joukolla mukaan.
Kokoontuminen Santahaminan vartiopaikan pysäköintialueelle klo 17.50
mennessä. Taltioimme tilaisuuden jälkipolville sähköiseen muotoon. Kahvit ja suolapala sekä sotkun munkit.



HUHTIKUU


MUSEORETKI EDESMENNEEN KUNNIAJÄSENEMME PRESIDENTTI URHO KALEVA KEKKOSEN TAMMINIEMEEN


25.4. järjestetään kiltaretki Autojoukkojen Helsingin killan edesmenneen kunniajäsenemme Presidentti "UKK" URHO KALEVA KEKKOSEN Tamminiemen museoon. Oppaanamme toimi UKK:n saunatiimiin kuulunut henkilö vallan huipulta Jouko Loikkanen. Museokierros alkaa klo 14:00.


KESÄKUU


3.6. järjestetään perinteinen automiesten ampumakilpailu
Santahaminan pistooliampumaradalla klo 17.00. Kyseessä on 5+5 ls
isopistoolilla 25 metrin radalla. Ilmoittaudu 27.5. klo 20.00 mennessä
joko Heikille numeroon 0400 776 294 tai toimisto@ajhk.fi.
Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoita syntymäaikasi ja autosi
rekisterinumero, niin pääset sisään saarelle. Kokoontuminen vartioportin
pysäköintialueella klo 16.45. TERVETULOA.


HEINÄKUU


Autojoukkojen killan jäsen.Tule näkemään teekkareiden entisöimä vm 1927 Marmon loistoauto.


Kaartin Jääkärirykmentin uusien alokkaiden omaistenpäivät ovat 12.-13.7. Lauantaina klo 11.00-14.00 ja sunnuntaina klo 13.00-16.00 välisenä aikana. Kiltamme on mukana järjestelyissä totuttuun tapaan.


Killan toiminnan 50- vuotista taivalta juhlistetaan mm siten, että
kilta tuo näytteille Polyteekkarimuseon kokoelmiin ja omistuksessa
olevan isohkon 7 hengen Marmon E-75 Speedster henkilöauton vm 1927.
Auto on teekkareiden entisöimä. Autolla on hyvin värikäs ja
monimuotoinen historia, joista vähäisimpänä ei ole suinkaan se, että
auto on ollut 20- luvun lopulla Kaartin kunniapäällikön Mannerheimin
siviilikäytössä. Marmon oli aikansa hyvin arvostettu automerkki ja
kilpaili tasapäisesti Lincolnin, Packardin ja Rolls-Roycen kanssa. Tule
ja koe harvoin näytteillä oleva entisöity Marmon. Suuri kiitos jo nyt teekkareille. Ilmoittaudu
8.7. mennessä numeroon 040 564 3295 tai toimisto@ajkh.fi. Muista
ilmoittaa myös syntymäaikasi ja autosi rekisterinumero, niin pääset
portista alueelle ja ajamaan autosi turvalliseen pysäköintiin.




SYYSKUU


AJHK tekee retken Hyvinkäälle Suomen Rautatiemuseoon lauantaina 27.9. Retken
hinta on 15,00 euroa/hlö sisältäen meno-paluu-kuljetuksen,
sisäänpääsylipun, opastuksen sekä kahvin ja pullan. Menomatkalla
nautitaan omakustanteinen lounas. Matkalle lähdetään Santahaminasta klo
10.00, mutta mukaan voi liittyä matkan varrelta asiasta ilmoittautumisen
yhteydessä sovittaessa. Museokierros alkaa klo 12.00. Ilmoittaudu 22.9.
mennessä joko toimisto@ajhk.fi tai soittamalla numeroon 040 504 5133. HUOM!
Kun tulet mukaan Santahaminasta Perinnetalolta, ilmoita
ilmoittautumisen yhteydessä syntymäaikasi ja autosi rekisterinumero,
niin pääset kulunvalvontaportista alueelle ja ajamaan autosi
turvalliseen pysäköintiin Perinnetalon pysäköintipaikalle.


JOULUKUU


Kaartin Jääkärirykmentin killan järjestämään Itsenäisyyspäivän
kahvitilaisuuteen Santahaminan Perinnetalolla ovat myös kaikki
Autojoukkojen Helsingin killan jäsenet tervetulleita aiempien vuosien
tapaan. Kahvitilaisuus alkaa 6.12. klo 12.00. Luvassa on perinteistä
ohjelmaa. Tilaisuus kestää reilun tunnin.


Kaikkien killan jäsenten nimet ovat tiedossa Santahaminan
kulunvalvontapisteessä. Ota mukaan henkilöllisyystodistus (ajokortti,
passi tai muu virallinen todistus). Portilla on hyvä mainita
sotilaspoliisille, että olet Autojoukkojen Helsingin killan jäsen, näin
sotilaspoliisi löytää nimesi nopeammin oikeasta listasta.


Varmuuden vuoksi talteen otettu


Killan toiminta-ajatuksena on ylläpitää ja kehittää maanpuolustushenkeä.


Tehdä tunnetuksi automiesten perinteitä ja historiallisia
arvoja sekä edistää niiden säilymistä. Taltioimme ja välitämme
puolustusvoimien auto- ja kuljetusalan historiaa.


Yhdistää Autojoukoissa palvelleita sekä tarjota jäsenilleen mielekästä toimintaa ja sosiaalista yhdessäoloa.


Tukea Kaartin Jääkärirykmenttiä ja erityisesti killan
aselajin mukaisesti Kuljetuskomppaniaa ja sen varusmiesten koulutusta
varusmiespalveluksessa.


Olemme mukana mös vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa.


Autojoukkojen Helsingin killan esittelyn löydät tämän päävalikkosivun alavalikosta.



LOKAKUU

AJHK:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA ESITELMÄ 7.10.


Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen 7.10. 2016 klo 17.30 Santahaminan Perinnetalolle.


Kokouksessa käsitellään killan säännöissä mainitut asiat.
Syyskokouksen jälkeen n. klo 18.30 on esitelmä Autoliiton toiminnasta.
Kahvitarjoilu. Laita jo mukaan kalenteriin.



25.4. klo 10.00 -17.00 TAIVALLAHDEN KASARMIN AUTOLINNAN TAPAHTUMAPÄIVÄ



Taivallahden kasarmilla tapahtuu jälleen. Alueen
yrittäjillä ja toimijoilla on yhteinen tempauspäivä. Päivän aikana voi
tutustua alueeseen päällisin puolin, kuunnella mm senioreille
suunnattuja terveysalan ja edunvalvonnan luentoja, tavata
kauppiaspariskuntaa kahviossa, leikkauttaa tukkansa kampaamossa jne.
Autojoukkojen Helsingin kilta on järjestelyissä mukana toteuttamalla
alueelle opastuksen ja kertoilemalla kävijöille alueen historiasta ja
hankkimassa killalle uusia jäseniä. Oppaille ilmainen lounas ravintola
Kaartissa. Kiltamme tarvitsee 8-10 opasta. Tule mukaan.


Ilmoittaudu 22.4. mennessä toimisto@ajhk.fi tai puhelimella 0405643295.


Kokoontuminen klo 09.15 Autolinnan K-supermarketin kahviossa.

- See more at: https://kotisivukone.fi/app/www/ajhk.kotisivukone....AUTOMIESTEN AMPUMAKILPAILU 8.6. SANTAHAMINAAN UUDELLA PISTOOLIAMPUMARADALLA



Perinteinen Automiesten pistooliampumakilpailu pidetään
8.6.2017 Santahaminan uudella pistooliampumaradalla kello 17:00. Laita
jo kalenteriin ylös ja tule paikalle kesäkauden avaukseen. Ilmoittaudu
2.6. mennessä: toimisto@ajhk.fi tai puh 040 7538981 (Harri). Omat aseet.
Omat patruunat. Järjestäjän puolelta on tarvittaessa aseet ja patruunat
(maksulliset patruunat).
Ampumavakuutus on killan puolesta kaikille ampujille (myös killan ulkopuolisille) sisältyen jäsenmaksuun!